Saimme kotitehtäväksi tutustua Jani Leinoseen ja hänen töihinsä.
Leinosen tavaramerkki taiteilijana on muokata valmiita kuvia ja luoda niihin uusia merkityksiä sitä kautta. Hän kritisoi teoksissaan kulutusta ja kuuluisuutta, ja pyrkii taiteellaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Hänen töissään esiintyy tunnettuja brändejä kuten McDonald's, Kellogg's ja Elovena.
Pidin paljon näistä Elovena aiheisista töistä. Sieltä löytyi monta erilaista Elovena-tytön persoonaa ja jotkut olivat puhuttelevampia kuin toiset. Nostan nämä kaksi kuvaa tähän, koska ne sopivat hyvin yhteen. Kauniisti hymyilevä henkilö ei välttämättä aina ole niin onnellinen kuin miltä näyttää.
Ihastuin tähän allaolevaan kuvaan. En sen kauneuden vuoksi, vaan koskettavuuden. Kuvassa oleva tarina sai minut herkistymään, ja en ole edes mikään herkkis. Oma tulkintani tarinasta on se, että se kertoo empaattisesta henkilöstä, joka huolehtii muista ihmisistä mm. kuuntelemalla, lohduttamalla ja piristämällä. Henkilö tekee kaikkensa, jotta muilla on hyvä olla, ja uuvuttaa siinä vain itsensä. Muut eivät huomaa empaattisen henkilön olevan ihan loppuunpalanut ja surullinen. Hän osaa auttaa muita,
muttei itse saa tarvitsemaansa apua.
Loppukevennykseksi vielä tälläinen hauska kuva, jonka löysin myös Leinosen sivulta. Kuvan kissa ei taida suositella Kitekatin ruokaa muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti