sunnuntai 2. lokakuuta 2016

nro 5

Viime tunnilla jatkettiin keskeneräisiä töitä ja esiteltiin kansiot koko luokalle. Sain akryyleillä tehdyn työni valmiiksi. Tehtävänä oli siis muokata jotain kuvaa Jani Leinosen tavalla. Minun oli tarkoitus muokata Elovena neidosta Peppi Pitkätossu, mutta Elovena neidosta tulikin raskaana oleva punahiuksinen nainen. Vaikka työ ei mennytkään ihan suunnitelmani mukaan, siitä tuli mielestäni ihan kiva ja sitä oli oikein hauska tehdä.


Koeviikon tehtävänä oli tehdä kuvikselle kansio, jossa ilmenisi oma suhde taiteeseen. Omaa taidekäsitystä piti avata myös kirjallisesti.

Taide on mielestäni mielenkiintoista sen monipuolisuuden vuoksi. Se voi olla ajatuksia herättävää tai se voi olla kaunista tai rumaa. Se voi olla todella yksityiskohtaista tai hyvin pelkistettyä. Se voi yrittää vaikuttaa tunteisiin tai ajatteluun. Se, mitä minä kutsun taiteeksi, ei välttämättä ole muille taidetta.

Mitä taide merkitsee minulle? Mielestäni on hauska pohtia erilaisten taideteosten sanomaa ja tarkoitusta. Taidetta on tullut hyödynnettyä mm. joidenkin asioiden läpikäymisessä (Pienempänä tuli piirrettyä usein enkelikoiria ja enkelihevosia.) Taiteen avulla voi ikuistaa asioita ja haastaa ihmisiä miettimään ja pohtimaan asioita. Taide on pakokeino, mutta se on myös keino lähestyä ihmisiä ja asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti